maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen.

Hmm torstaista maanantaihin, pääsiäisen aikaa.

Noh meillä meni pääsiäinen ihan hyvin. Tosin ei tehty sen kummempia. Perjantaina muistaakseni krillailtiin tossa naapurissa mun siskolla ja sen miehellä :) 

Aleksille annoin vapaa-aikaa perjantaina kun sovittiin, että lauantaina olisi mun lapsivapaa vuoro :D Aleksi silloin perjantaina oli porukoillaan käymässä ja vahaamassa autoaan :) Ja kaippa se jotain muutakin teki. Tuli kuitenkin jo 23:00 aikaan kotiin. Minä ja Eve oltiin kyllä siinä vaiheessa jo nukahdettu :D 


Noh lauantaina mä olinkin sitten kotona Evelynin kanssa aamusta tonne puoli kuuteen saakka, kun Aleksi oli Espoossa ja ilta menikin sitten Miian kanssa oleillessa kun Aleksi jäi Evelynin kanssa kotiin. Kyllä jännitti vähän miten Even yö menee isin kanssa kun ei Aleksi kertaakaan vielä Even kanssa kaksin yötä ole ollut. Oli mennyt hyvin, tyttö oli herännyt pari kertaa syömään :) Me siis oltiin viettämässä iltaa Miian kanssa baarissa. Oli kyllä tosi kivaa nähdä kaikkia kavereita pitkästä aikaa ihan rauhassa :) Oli kyllä myös jotenkin haikeeta olla ilman Aleksia ja Eveä. Jostain syystä ajatukset pyöri siinä, että on ikävä <3 Noh mä sitten lähdinkin 03:00 kotiin päin kävelemään, koska oli niin ikävä. Ainot ajatus oli, että haluan nähdä mun oman pikkuisen tuhisemassa tyytyväisenä ja päästä mun rakkaan Aleksin viereen nukkumaan <3 


Eipä tartte taas vähään aikaan lähteä yhtään minnekkään. Oli tosin kivaa mutta kyllä nää koti-illat ja omien rakkaiden kanssa oleminen voittaa nykyään tän baareilun... Taidettiin me Miian kanssa sopia, että nähtäs vappuna mutta ihan vaan vaikka täällä meillä tai ulkona.

Sunnuntai meillä menikin sitten ihan vaan kotona. Ei jaksanut oikeen mitään tehdä. Kyllä me ilta kävelyllä ja ajelemassa käytiin.

Tänään heti aamusta kun Aleksin ja Evelynin kanssa herättiin lähettiin melkeimpä heti käppäilemään pieni lenkki :) Sen jälkeen mentiin ajelemaan ja ostettiin meille krillattavat, mentiin tekemään ruokaa ja istuttiin taas tossa naapurissa Lauralla ja Mikolla :) Äsken tultiin taas pieneltä kävelyltä ja nyt Aleksi lähti Evelynin kanssa käymään jollain kaverillaan :) Mä tulin tänne kirjoittamaan teille tätä meidän pääsiäis kirjoitusta :) Voisin melkein itsekkin lähteä kohta käymään jossakin. Aurinkoa on kanssa otettu tänään oikeen olan takaa, tuolla on niin ihanan kesäinen ilma :)






Mitenkäs teidän pääsiäisenne meni? Ja oliko teillä jotain perinteitä mitä teitte pääsiäisenä? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti