perjantai 15. toukokuuta 2015

Yhden päivän tapahtuma.

Eilen meillä olikin vähän erilainen päivä, nimittäin oltiin eräässä yhden päivän tapahtumassa Aleksin, Evelynin, mun siskon, Evelynin kummin ja mun äidin kanssa.

Meillä tietenkin oli vain yksi päämäärä miksi sinne haluttiin lähteä ja se oli Antti Tuisku! Mä olen itse aina ollut niinkin kova Antti fani, että olen tehnyt melkein mitä vaan Antin eteen :::D Olin jopa menossa naimisiin hänen kanssaan kun kasvan isoksi :'D (No joo se oli silloin joskus ala-asteella ja toive ajattelua).

Nythän toi jo vähän naurattaa, mutta kyllä mun kaverit yritti mulle saada Antin numeroa aina nollakakkosesta, haha :D Mä olen halunut nähdä Antin livenä jo 3-luokalta saakka ja nyt sain nähdä! Evelyn oli siitä onnekkaampi, että pääsi katsomaan Tuiskua jo noinkin pienenä :D

Evelyn on ollut aina ihan fiiliksissä Antin musiikista, joten olin varma, että tyttö tulee viihtymään tapahtumassa. Neidin kanssa tanssittiin, taputettiin ja kovasti nosteltiin käsiä ylös laulun raikaessa! Oli ihana nähdä miten Eve nautti kun pääsi kuuntelemaan musiikkia ihan livenä.


Evelyn pääsi tanssahtelemaan myös Aatun kanssa <3




                         Ja jos sitten vielä kaikille Tuisku faneille vähän kuvia itse päätähdestä! 





Oli kyllä kaikin puolin tosi mukava päivä meillä eilen. Ehkä joskus päästään uudestaan katsomaan Anttia! 

Oletteko te käynneet lastenne kanssa koskaan missään musiikkitapahtumissa? Mitä lapsoset tykkäsivät?

                                                                <3 -Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti