lauantai 6. kesäkuuta 2015

Laurinmäen lastentapahtuma!

Meillä on ollut Evelynin kanssa tänään mukava päivä. Aamulla kun herättiin, annettiin pusut ja halit isille kun isi lähti viettämään kavereiden kanssa aikaa mökille yöksi ja me jäimme kotiin odottelemaan pappaa, setää ja Piiaa hakemaan meitä Laurinmäen lastentapahtumaan Janakkalaan.

Kello 11:00 mentiinkin neidin kanssa odottelemaan pihalle milloin pappa kurvaa pihaan ja johan hän tulikin 11:05. Siinä sitten hetken aikaa pähkäilimme miten saadaan neidin istuin hyvin kiinni autoon ja saatiinhan me sinne se sitten lopulta.

Matkan varrelta otettii Lidliltä Piia kyytiin ja lähdettiin ajamaan Janakkalaan päin. Piia oli ostanut Evelynille ihanat aurinkolasit. Arskat olivat vielä vähän isot, mutta ei se meidän neitiä haitannut. Laseja pidettiin päässä ihan mielellään.


Kun oltiin Leppäkosken kohdalla päästiinkin hakemaan jäätelökioskilta jätskit meille kaikille. Evelyn sai ihan ihka OMAN ensimmäisen jäätelön! Voin sanoa, että kyllä neidille maistui ja hermothan hänellä meinasikin mennä kun jäätelö loppui aivan kesken :'D


Loppumatka autossa menikin rattoisasti jutelessa niitä näitä.

Perille saavuttiin noin 12:30. Tapahtuma oli suurimmaksi osaksi ulkotapahtuma ja meidän onneksi satamaan alkoi vasta sitten kun olimme jo lähdössä pois päin. Ihan aluksi löydettiin paja, jossa sai maalata omannäköisen kilven. Me tehtiin neidin kanssa tälläinen ihana kilpi, mutta mä menin jo mokaamaan sen, nimittäin maalasin kilpeen nimikirjaimet väärinpäin :'D





Evelyn pääsi myös setänsä kanssa istumaan tälläisen ison kirahvin kyytiin.




Sitten lähdettiinkin kuuntelemaan erästä tarinaa, jonka jälkeen istuttiin piknikille pienen kaivon lähettyville.

Käytiin katsastamassa myös tälläinen iso tuulimylly ja kirjoittamassa tussilla laudan palasiin Evelynin ja Veetin nimet, jotta sitten seuraavalla kerralla kun siellä käydään niin päästään niitä katsomaan. Toki idea siinä varmasti oli vähän sama kuin vieraskirjaan kirjoittaminen.




Kahville lähdettiin keltaiseen mökkiin. Syötiin pullat ja sitten lähdettiinkin kuuntelemaan vielä viimeinen tarina, jonka vanhempi rouva meille elämästään kertoi. Se oli ehkä hieman pitkäveteinen ainakin lapsille, mutta kyllä sen jaksoi loppuun saakka kuunnella.

Pois tapahtumasta lähdettiin noin 16:00 jälkeen ja kotona oltiin 17:00 aikoihin.

Nyt mä makaan jo sängyssä ja odotan milloin Evelyn nukahtaa omaan sänkyynsä. Mulla on jo ikävä Aleksia ja jotenkin ahdistaa tämä yksin oleminen tällä kotona. Mä en tosiaan ole ollut yksin yötä täällä kämpässä vielä kertaakaan vaikka me olemme tässäkin jo pitkän aikaa asuneet. Noh huomenna sitten saan taas Aleksin mun kanssa nukkumaan ja Evelynkin varmasti on iloinen.

Hyvää yötä kaikille teille ihanille ja pitäkäähän te kiinni niistä muruistanne yöllä nukkuessanne ♡

                         ♡ - Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti