sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Rv 29+0.

Sikiön paino: 1100 g
Sikiön pituus päästä peppuun: 24,5 cm
Sikiön koko pituus: 33.5 cm

"Tämän viikon alussa sikiö on 26 viikkoa vanha ja sen aivoaaltojen kuviot ovat jo lähes samanlaiset kuin vastasyntyneen. Sikiö osaa jo paremmin avata ja sulkea silmiään, imeä ja niellä. Keuhkot pystyvät nyt hengittämään ilmaa ja sikiö tekee säännöllisiä hengitysharjoituksia. Keuhkot alkavat olla paremmin valmistautuneet kohdun ulkopuoliseen elämään. Keskushermosto alkaa myös olla jo niin kehittynyt, että sikiö pystyy itse säätelemään ruumiinlämpöään".

"Nyt onkin syytä juhlia, sillä lapsellasi on jo erittäin hyvät mahdollisuudet pärjätä myös kohtusi ulkopuolella. Jos lapsi syntyisi nyt, on sillä 90 % todennäköisyys selvitä hengissä! Voit siis tuntea olosi turvalliseksi ja nauttia hyvistä tuntemuksista".

Kopioitu vau.fi- sivustolta.

Nyt on pakko jo sanoa, että "apua". Ollaan viikolla 29+0 ja enään ei ole kauaa viikkoon 30+0. Mua jännittää jo todenteolla vaikka sinne 40+0 viikolle vielä on rutkasti aikaa. Eletään jo kesäkuuta ja enään hieman päälle 2 kuukautta laskettuun aikaani, jos vauva päättää syntyä ajallaan. Onneksi heinäkuussa meillä on rutkasti tekemistä niin ehkä tämä synnytykseen valmistautuminenkin menee hieman leppoisammin kun joka päivä sitä miettiessä.

Mulla olisi yhdeksäs päivä tiistaina neuvola ja lääkäri käynti. Evelynillä siinä samassa 1,5- vuotis tarkastus. Saattaapi olla, että uskaltaisin vihdoin avautua synnytyspelostani siellä. Nyt ei kuitenkaan ole enään niin paljon aikaa siihen maagiseen laskettuun aikaan. Yhtenä päivänä Aleksi jo kysyikin multa "jännittääkö mua jo tuleva synnytys?" Sanoin, että "jännittää jo jonkin verran", mutta kyllä mä silti sanon, että Evelyniä odottaessa mua jännitti vielä enemmän.

Tällä hetkellä mä voin ihan hyvin selkäkipua lukuunottamatta. Vauva potkii kovasti varsinkin aamuisin kun herään ja iltaisin kun menen nukkumaan. Potkut tuntuvat aikalailla alavatsalla joten pystyssä ilmeisesti oleskellaan vielä, niinkuin jo lääkärikin on pariin kertaan todennut.

Tässä masu kuva viikolta 28+6 eli melkein 29+0 :) :



                              ♡ -Riikka                             

6 kommenttia:

  1. Ootpa kaunis <3 Ja raskaus etenee kyllä nopeesti!=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala, mun mielestä oon ihan hirveän näköinen mitä pidemmälle raskaus menee :D Hiuksiakaan oo värjänny moneen kuukauteen :D Mutta kiitos nyt kuitenkin :)!

      Mä niin odotan jo milloin pääsen kirjoittamaan, että lähtö synnärille tuli :D

      Poista
  2. Äkkiä se aika menee! Kannattaa ottaa rohkeasti puheeksi se synnytyspelko seuraavan kerran neuvolassa. Mä sain siitä hirveesti apuja ja lopulta kun synnytys tuli niin mulle vaan tungettiin kipulääkkeitä vaikken niitä edes pyytänyt saatika olisi vielä siinä vaiheessa tarvinnut :D oli hennistä siis todella kivuton synnytys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oonkin funtsinu sitä tässä vähän väliä ja huomena sitten pitäisi ottaa puheeksi jos vaan saan tän suuni auki.

      Hyvä, että sulla sitten toi otettiin ainakin tosissaan ja annettiin niitä lääkkeitä rutkasti. Mä olen sellanen, että mua sattuu pienemmätkin jutut niin siksi kamala pelko siitä.

      Poista
  3. Oi miten sievä masu! Uskamotanta miten sitä mahaa tuleekin niin ikävä, täällä kaihoisasti silittelen röllykkää :D
    Hurjan nopeasti kyllä aika menee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D hahaha voi ei, voidaan tehdä vaihtokaupat mä oon jo ihan kyllästynyt tähän masuun :D

      Poista