torstai 29. lokakuuta 2015

Emilyn huoneen sisustus.

Meillä on kovaa vauhtia käynnissä vihdoin ja viimein meidän Emilyn huoneen sisustaminen.

Kaupoille meidän täytyy vielä ehdottomasti lähteä, jotta saadaan täydennettyä huonetta, mutta perus sänky, hyllyt ja taulut meillä on jo neidin huoneeseen.

Ostoslistalla olisi joku tämän tyylinen muovinen istumapaikka/koriste Emilyn huoneeseen. Mä olen niin ihastunut näihin Eero Aarnion muovisiin (koirako tuo nyt sitten on) istumapaikkoihin, että se on ehdottomasti meille ostettava. Toki nämä ovat aika kalliita, joten luulen, että me tyydytään hieman pienempään versioon tästä.


Sänky ja kaappi on jo löytänyt huoneesta oman paikkansa. Tauluille ja hyllyillekkin on omat paikkansa, mutta niitä me ei vielä olla ehditty seinille laittamaan, joten se taitaa olla tämän päivän ohjelmistossa, jos Aleksi vain suinkin töidensä jälkeen jaksaa vielä alkaa porailemaan.

Ajattelin ottaa teille pieniä palasia Emilyn huoneen sisustukseen käytettävistä tavaroista:

Tämä Aleksin äidin tekemä lasitaulu pääsee koristamaan Emilyn seinää.


Myös nämä kaksi taulua sopivat huoneen seinälle.




Emily saa huoneeseensa myös tälläisen punaisen kaapiston, jossa tällä hetkellä ollaan säilytetty vielä vara peittoja ja tyynyjä. Ehkä keksimme sitten jossakin vaiheessa sinne jotakin muuta kuin peittoja ja tyynyjä.


Kaksi Ikean hyllykköä aiotaan myös asettaa seinille. Näiden hyllyjen päälle olemme päättäneet pistää pehmoleluja.



Empun huoneessa meillä on samanlaiset verhot kun Evelyninkin huoneessa. Ehdittiin kyllä jo miettimään verhojen vaihdostakin, mutta jostain syystä tuo väri sopii ihan loistavasti tuohon neidin valko-kelta raidalliseen mattoon.




Sänkynä toimii tälläinen pinnis, johon aiotaan yläpuolelle vielä virittää sellainen valkoinen prinsessaverho <3


Pakkohan mun oli vielä ottaa kuva teille yhdestä suunnasta. Huone ei siis tosiaan ole vielä valmis, mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa alkaa valmistumaan. Jospa vaikka sitten kuvaisin koko huoneen teille :) (Mikäli teitä kiinnostaa).



                                                                        <3 -Riikka





3 kommenttia:

  1. Olisks ton koiran nimi puppy vai joku sellanen? Mä himoitsin tota meinaa kans joskus mut on se liian hintava koristeeksi kuitenkin :D Ihana huone,voin kuvitella millanen se on valmiina, kun saatte kaikki prinsessa rimputkin laitettua sinne ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. rimpsut* pakko oli korjaa meinaa toi rimput kuulostaa jonkun mummon kainalokarvalta

      Poista
    2. Mä en yhtää muista mikä se oli, mut tosi hintava se on. Siks ajattelinki et vähän pienempänä versiona toi ois just bueno :D

      Mä en ymmärrä miten en tajunnu, että ton sängyn voi laittaa noin päin :D Kysyin Aleksiltaki mielipidettä ni se kääns sen sängyn heti noin ja nauro mulle ku en tajunnu :D Kai mä ajattelin taas liikaa naisenlogiikalla, että miten sen rinsessa verhon siihen sit sais :D

      Mummon kainalokarva xDD

      Poista