sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Talvivaate kerrasto.

Nyt kun talvi ja pakkaset tekevät kovaa vauhtia tuloaan tänne Etelä-Suomeenkin päin, niin on aika paneutua meidän tyttöjen talvivaate varastoon.

Huomasin tuossa noin viikko sitten etsiessäni Evelynille jotakin hieman lämpimämpää päälle, että meillä on kaksi toppapukua neidille, joista toinen alkaa tosiaan olla hieman nafti ja toinen taas on tarkoitettu niille oikeesti -30 asteen pakkasille.



Meille taitaa siis tulla shoppailu reissu neidin kanssa, ostamaan uutta toppapukua talveksi.

Mä olen suosinut Ticket to heavenin toppiksia ja sellainen meiltä löytyykin, tälläisenä marjapuuron värisenä. Tämä on ollut ihan huippu hyvä puku, mutta nyt tosiaan alkaa käydä Evelynille pieneksi. Toki nämä Ticketin puvut ovat hieman hintavia, mutta kyllä ne vaan hyviä ovat. Jos käytte esimerkiksi kirpputoreilla, niin suosittelen katsomaan löytyykö sieltä näitä pukuja (siis, jos ei halua tuhlata omaisuutta näihin pukuihin:D).



Noh tänään sitten tosiaan kävin katselemassa neidille uutta pukua kirpputorilta ja kaupoilta. Kirpparilta löytyi yksi oikein hieno ja käyttämätön haalari 34 eurolla, mutta mäpäs olinkin fiksu ja tallustelin vielä katselemaan pukuja kaupasta. Löysin Evelynille aivan ihanan puvun Citymarketista ja laitoinkin sen varaukseen.


Kuitenkin päätin lähteä käymään vielä yhdessä kaupassa ja sieltähän se THE puku sitten löytyikin. Nyt saatte ihailla pukua♡♡



Hanskoja ja pipoja Evelynillä on monia ja valitsinkin tähän postaukseen vain osan niistä.




Ostoslistalle siis tulee vielä neidille uudet talvikengät, koska nämä taitavat olla liian isot, ainakin tällä hetkellä 



Emilyn talvivaatteet ovat aikalailla hankittuina. Pikkuneidille meillä on tälläinen Reiman musta toppapuku, jonka saa myös laitettua pussiksi. Toki meiltä löytyy myös molempien tyttöjen äippäpakkauksesta puvut, mutta ne ovat kyllä ihan liian isoja vielä meidän Emilylle.



Hanskoina ja pipoina toimivat mm. nämä asusteet. Ostan varmasti vielä lisäksi, jotain vähän räikeempääkin asustetta.


Emilylle ei vielä onneksi tarvitse kenkiä ostaa, koska hänelle menee nuo äippäpakkauksen töppöset ja hansikkaat.

Oletteko te jo hankkineet lapsillenne talvivaatteita? Mitä merkkiä suositte?

                             ♡ -Riikka

4 kommenttia:

  1. Ihania pukuja,toi eläinkuosi on kyllä supersöpö! ♡ Meiän pitäs hankkia vielä pipoja ja hanskoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin! ♡

      okei, ne on kyllä ihan tarpeellisia. Meiltä löytyy Eveltä liikaakin niitä, mutta vauvalta liian vähän :D

      Poista