tiistai 12. huhtikuuta 2016

Nokkistelua!

Meillä on aloiteltu tänään pienemmän neidin kanssa nokkamukeilua. Jo pari kuukautta sitten neuvolassa sanottiin, että pikkuhiljaa saa alkaa koittamaan nokkamukia vauvalle, mutta silloin mun mielestä oli vielä hieman aikaista. Olihan Emily vasta 5 kuukautinen.

Nyt kuitenkin kun lähennellään sitä 8 kuukauden ikää, päätin testata huvinvuoksi, osaisiko Emily nokkamukista jo juoda.

Noh tyttöhän meni ihastumaan siihen ikihyviksi ja sai aivan järjettömiä itku raivareita, jos nokkamuki sattui tippumaan kädestä. Meillä on siis tänään ollut aikamoista huutoa ja mellastusta, kun nokkis ei ole ihan koko aikaa pysynyt kädessä, niinkuin neiti olisi halunut.




Tiedä sitten onko tämä huono vai hyvä juttu :D Ainakin minun ja Evelynin korvat on olleet tänään koetuksella.

Yleensä meillä ei Emily ole oikein veden ystävä ja sen takia vettä ei päivässä kauheasti mennekkään, mutta nyt ollaan kyllä saatu olla juottamassa neitiä vähän väliä kun nokkamuki on niin kiva!




Huomenna meillä olisi Emilyn kanssa neuvola-, ja neuvolalääkäri, joten saatteppa sitten vielä tällä viikolla Emilyn 8 kk neuvolakäynnistä infoa :)

Nyt me jäädään odottelemaan Aleksia kotiin ja mennään ulkoilemaan Evelynin uuden TUOTTEEN kanssa, josta saatteekin postausta viikolla 16 ;) Sen aikaa se pysyköön salassa :)

                                                               ♡ -Riikka


9 kommenttia:

  1. Voi mikä pieniiso tyttö siellä ♡ Hirveesti Emily on kyllä kasvanut, jestas! Lauantaina nähdään :)

    VastaaPoista
  2. Ajatella että nämä murut täyttää jo 8 kuukautta, ihan järkyttävää!! :D Hienosti siellä juodaan nokkiksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, aika menee niin nopeesti. Vastahan kerroin, että Emily syntyi nyt APUA! :D

      Nokkistelu lähti kyllä vähän liiankin hyvin käyntiin :D

      Poista
  3. Ihana pieni nokkistelija! :) Alma ei oo hoksannu nokkamukin ideaa, mutta pillimukista tajusi heti miten juodaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emily kyllä on♡

      Hahhaaa aijjaa :D Kyllä se sieltä vielä tulee, kun jaksaa yrittää! Meilläkin sitä nokkamukin suuosaa pureskeltiin aluksi :D

      No hyvä, että siitä juominen onnistuu :)) Taitava tyttö!

      Poista