tiistai 3. toukokuuta 2016

Vappu ja ihanat säät.

Meidän vappu menikin aika kiireisesti kun vappuaattona juhlittiin pikkuveljeni 9-vuotis syntymäpäiviä.

Herättiin tyttöjen kanssa 07:00 ja alettiin samantien laittamaan neitejä juhlakuntoon, koska oltiin sovittu, että ensiksi lähdetään Aleksin, tyttöjen ja parin kaverin kanssa käymään vapputorilla. Vapputori 30 päivä oli kyllä niin surkea, että siellä ei kauaa viihdytty ja lähdettiinkin ajelemaan jo aikaisemmin syntymäpäiville kuin piti. Noin yhden aikaa oltiin perillä ja synttäreiltä kotiin tultiinkin vasta seitsemän jälkeen illalla. Meidän vappuaatto meni siis syntymäpäiviä juhliessa.




Toki tytöt saivat myös vappuilmapallotkin itselleen. Evelyn oli valinnut itselleen muumipeikko ilmapallon ja sisko oli saanut sydämen muotoisen tikkuilmapallon. Toiseksi palloksi Evelyn sai sydämen muotoisen Minnihiiri pallon ja Emily Mansikkamarjapallon.



Vappupäivänä lähdettiin uudestaan tyttöjen kanssa katsastamaan tori ja tällä kertaa torilla olikin ihan kunnolla ihmisiä. Jonotettiin neitejen kanssa jäätelökioskillekkin noin 45 minuuttia. Lopulta kuitenkin saatiin jäätelöt :)



Menin ottaamaan itse daimpyörteen ja kyllä kävi kateeksi kun Evelynin jäätelö oli niin paljon parempaa. Pakko käydä ostamassa tänä kesänä itsellekkin kyseinen vadelma-lakritsi tötterö!





Aleksi tuli hieman myöhempää perässä ja lähdettiin kiertämään toria. Torilla tosiaan oli porukkaa ja useampi tuttu tulikin vastaan. Evelynille löydettiin saippuakuplia ja niitä puhalleltiin jonkin aikaa. Makkaraakin käytiin syömässä. 



Vapputorilla oli samaan aikaan myös vanhojen autojen ja paloauton esittely ja kyllä mua otti niin silmään tämä pikkuinen vaaleansininen auto. Kyllä mä voisin tollaisella vanhalla autolla ajella ylpeänä :D Ihmettelin, missä autossa on ovet, mutta ilmeisesti tästä autosta aukeekin tuo etuosa, että autoon pääsee sisälle.


Torilta päästyämme päätettiin lähteä Aleksin ja tyttöjen kanssa piknikille eräälle vanhalle piknikki paikallemme. Paikka oli samanlainen kun pari vuotta ja vuosikin sitten :) Kävin hakemassa meille ison yhteinen salaatin, jossa oli kaikkia mahdollisia salaattiaineita, joita vaan voitte kuvitella. Toki muutakin syötävää ja juotavaa tuli ostettua.




Puistoiltiin jonkin aikaa puistossa, joka oli piknikkipaikkamme lähellä ja sen jälkeen lähdettiinkin kävelemään toiseen puistoon, joka oli erään uimapaikan vieressä. Ihanaa kun vappu päiväksi sattui niinkin lämmin ilma. Nyt toivotaan, että nämä ihanat ilmat pysyisivät, eikä kylmät ilmat palaisi.





Ollaan oltu tyttöjen kanssa muutenkin aikalailla vain ulkona. Pukeminen Emilylle on kyllä hyvin haastavaa, koska tytön pitää olla vielä aika paljon varjossa, mutta silti olen päästänyt Emilyn jo vähän nurmikollekkin katselemaan. Onneksi saan Emilyn yleensä meidän ulkoiluaikana nukkumaan päikkärit vaunuissa.

Millainen vappu teillä oli ja oletteko ollut paljon ulkoilemassa?

                                                               <3- Riikka

8 kommenttia:

  1. Ihania vappu -kuvia ♡♡ Meillä ollaan kyllä ulkoiltu myös oikein sydämen kyllyydestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Ulkoilu kannattaakin nyt kun on näin ihanat ilmat!!

      Poista
  2. Ihania ootte <3 Teillä on ollut kyllä touhuntäyteinen vappu! Mä niin haluisin kanssa piknikille, ensi viikolla en kyllä varmaan muuta teekään kuin makaan rannalla ja pikniköin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiitos ♡ Sitä se kyllä oli :) Sitten vaan piknikille :D Kohta ootkin jo Turkin lämmössä :D

      Poista
  3. Oltiin kyllä pihalla kun oli niin mahtava ilma. :)
    Kivoja kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei :) Nyt kannattaakin viettää aikaa ulkona kun saadaan nauttia Suomen kesäilmoista ♡

      Kiitos :)

      Poista
  4. oi toi auto on kyllä suloinen! :D ja todellakin on ollut ihmettelemistä mitä lapsille pukea päälle kun yks kaks onkin ihan kesäkelit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ♡♡

      Jep :D Pukeminen on kyllä vaikeeta. Nyt vähän helpottanut kun on lämpötila 20 asteessa :)

      Poista