maanantai 10. lokakuuta 2016

Ensiapukurssi ja kuulumisia koulurintamalta.

Tämä viikko meneekin kokonaan koulussa, mikä on hieman erikoisempaa meidän luokalle, koska yleensä olemme koulussa vain kolme kertaa viikossa. Saimme pakollisen kurssin tälle jaksolle ja nyt eteemme tulikin ensiapukortin suorittaminen. 

Olen oikeastaan aika helpottunut, että vihdoin mullakin on mahdollisuus saada ensiapukortti ja oppia niitä asioita, joista mulla ei vielä tarkkaa tietoa ole. Jostain syystä kauppaoppilaitoksessa valitsin juuri niin, ettei mun tarvitsisi käydä ensiapukurssia ja kävinkin mielummin hygieniapassin, anniskelupassin ja ikärajapassin, toki olivathan nekin ihan tarpeellisia. Luultavasti kurssin käymättä jättäminen johtui kuitenkin siitä, että kuvittelin etten pääsisi ea-kurssia läpi. Tosiaan tyhmä minä, tämä jos joku on tärkeää!

Tänään olen käynyt läpi kurssia aamupäivän (8.30-11:30), huomenna ja perjantaina saan vielä jatkaa kurssia jonkin verran. Huomiselle luvassa on ainakin elvytystaitojen opettelemista nukelle. Saa nähdä miten menee! Tunnit ovat ehkä omalla tavallaan hieman ahdistavia ainakin itselleni, koska siellä näytetään kaikenmaailman videopätkiä elvytystilanteista ja se jos joku pistää hieman ahdistamaan.

Omalle kohdalleni ei onneksi ole vielä koskaan saattunut sellaista tilannetta, että jotakin ihmistä pitäisi elvyttää, eihän mulla ole ollut edes ensiaputaitoa. Onneksi nyt koulutuksen tulen saamaan ja  näin parin tunnin perusteella olen ehkä jo hieman fiksumpi tässä asiassa.



Tänään mun pitäisi tehdä lorupussi loppuun, joka siis oli meillä tehtävänä esseen kera ja keskiviikkona olisi tämän tehtävän palautus. Keskiviikoksi lupauduin leipomaan mokkapaloja meidän luokan saunailtaan :) 


Tänään mulla ja Aleksilla tulee täyteen myös 5-vuotta yhdessä oloa. Jotenkin se aika tuntuu niin pitkältä, mutta toisaalta taas niin vähältä. Onhan meille tässä viiden vuoden aikana kuitenkin sattunut ja tapahtunut vaikka mitä. Olemme kestäneet erossa, vasta tavattuamme armeijan ajan, ollaan menty kihloihin, muutettu ainakin 5 kertaa ja saatu kaksi aivan ihanaa lasta <3 Josko sitä vielä kestettäisiin seuraavatkin 5-vuotta toistemme kiukutteluita ja oikkuja :D Ehkä vähän niitä iloisempiakin asioita <3

                                           Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

                                                              <3 -Riikka




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti