keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Uusivuosi tuo tullessaan..

Uusi vuosi uudet kujeet, niinhän sitä aina sanotaan. 

Meidän uusivuosi lähti käyntiin oikein mukavasti. 31-päivä oltiin mun isän vaimon synttäreitä viettämässä isäni luona. Porukkaa oli oikein mukavasti. Oli kiva nähdä ihmisiä, joita ei ole hetkeen nähnyt ja tytötkin pääsivät leikkimään kavereiden kanssa. Illan mittaan saaatiin Aleksin äiti meille katsomaan tyttöjä ja me käytiin itse katsomassa kaupungin ilotulitusta parin kaverin kanssa ja syömässä :) 


Oli hassu nähdä kuinka paljon ihmisiä oli kokoontunut katsomaan ilotulitusta, koska täällä se on aika ennennäkemätöntä :D Suoraan sanoen siinä ihmismäärässä ei meinattu päästä kävelemään edes askelta eteenpäin. Illan mittaan lähdettiinkin takaisin kotiin päin tyttöjen luokse.

Evelyn ja Emily pelkäävät pauketta sen verran, että meidän oli aika turha edes kuvitella ottavamme heitä mukaan. Evelyn on myös kaiken hyvänlisäksi alkanut pelätä pimeää, joten ajatus oli selvä EI!



Uudenvuodenlupauksia en oikeastaan koskaan ole tehnyt, mutta tänä vuonna luvattiin yhteinen lupaus Aleksin kanssa, joka kyllä saa pitää!

Perjantaina meillä olisi tarkoitus lähteä kylpylään, koska saatiin mun isältä ja hänen vaimoltaan lahjakortti sinne! Täytyy toivoa, ettei tytöt tule kipeäksi ainakaan ennen sitä, on nimittäin tullut ulkoiltua ja pulkkailtua sen verran.

9-päivä mulla jatkuu taas koulu ja tytöt menevät takaisin päiväkotiin. Suoraansanoen mua jännittää aika paljon kun neidit luultavasti erotetaan nyt tammikuissa toisistaan eri ryhmiin iän takia. Evelynille olen jo puhunut asiasta ja neiti on ainakin toistaiseksi ollut innoissaan menossa toiseen ryhmään, johon paraskaverikin siirtyi. Saa nähdä mitä se tulee todellisuudessa olemaan.


Tammikuun viimeisenä päivänä mulla alkaa työharjoittelu, joten tytöille tulee onneksi hieman lyhyempiä päiväkotipäiviä kun silloin, jos olisin koulussa. Sain työharjoittelupaikan tien toiselta puolelta tyttöjen päiväkotia (aika tsägä).

Sen enempää en ole vielä uudellevuodelle ehtinyt suunnittelemaan, mutta eiköhän suunnitelmia ilmaannu pikkuhiljaa.


Kuinka teidän uusivuosi meni ja mitä suunnitelmia tälle vuodelle? Teittekö uudenvuodenlupauksia ja jos teitte, millaisia?

                            ♡ -Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti