tiistai 5. joulukuuta 2017

Evelynin 4-v neuvolakäynti.

Tänään meillä oli Evelynin 4-vuotis neuvola. Tyttö on kasvanut oikein hyvin ja menee neuvolan käyrillä mallikkaasti. Päätettiin varata Evelynin syntymäpäiväviikkolle neuvola, ihan vaan siksi, koska seuraava viikko itselläni pitää kiirettä koulun kanssa. 

Tällä kertaa neuvolakäynti olikin hieman erilainen, kuin ennen, nimittäin Evelyn sai mennä yksin huonheeseen meidän neuvolatädin kanssa tekemään tehtäviä. Itse jäin odottamaan oven ulkopuolelle siksi aikaa. Puolisen tuntia siinä vierähti, kun tyttöä oli mittailtu, katsottu paino, näkö, kuulo ja pari tehtävää.

Evelyn oli saanut laskea, kirjoittaa omaa nimeään, piirtää ihmisen, pujotella helmiä nauhaan, heittää palloa, kertoa, mitä missäkin kuvassa tapahtuu, mitä värejä osaa ja näyttää, kuinka hän osaa seisoa yhdellä jalalla. Kaikki testit olivat menneet oikein hyvin, niinkuin 4-vuotiaalla kuuluisikin jo mennä. Mitään huolen aiheita ei tullut. 



Itse kyselin hieman tietoa, kun Evelyn on kovin herkkä tyttö, että miten sen asian kanssa pitäisi edetä, jos jatkuu vielä kouluikään saakka. Mietittiin yhdessä ratkaisuja ja tultiin siihen tulokseen, että se saattaa olla ihan vain meidän tytön luonteesta kiinni, koska hän kuitenkin on kovin reipas kaikessa, tykkää osallistua kaikkeen ja ei aristele sen kummemmin valoja tai ääniäkään. Tosin ehkä nyt vain itsekkin koitan sopeutua tilanteeseen, olenhan itsekkin melko herkkä.

Lääkäri aika meille varattiin joulun välipäiville, koska silloin ollaan kaikki vielä vapaalla :)

Tytön mittoja en sen tarkemmin tänne enään aio laittaa, mutta neuvolakorttiin tekstiksi tuli kuitenkin näin:

Reipas tyttö!
4-v tehtävät teki iänmukaisesti.
Puhuu selkein lausein, r-äännevirhe.
Kasvu hyvää, syö yleensä hyvin kaikkea paitsi lihaa heikommin.
Kuulo+näkö normaalit.

Neuvolakäynti meni siis oikein hyvin. Tuntuu jotenkin hassulta, että Eve täyttää jo 4-vuotta, mutta niin se aika vaan menee eteenpäin. Kohta täällä on jo pikku ekaluokkalainen APUA! Onneksi on vielä tuo yksi "vauva" kotona (hah, Emilykin jo kaksi vuotta).

Ihanaa tiistaita kaikille! Huomenna on Suomen itsenäisyyspäivä ja mä lähden laittamaan itselleni tatuointia. Saa nähdä tulenko sielä hengissä takaisin. 

                                                        ♡ -Riikka



maanantai 4. joulukuuta 2017

Pikaiset kuulumiset täältä pitkästä aikaa.

Voi apua, mitenhän aloittaisin edes enään tämän postauksen. On kulunut aikaa, kun viimeksi olen blogissa mitään julkaissut. Ehkä viimeksi kesällä. Olen miettinyt paljon blogia ja halunnut tulla teille tänne kirjoittamaan, mutta jotenkin päässäni pyörii koko ajan ajatus haluanko julkaista enään lasteni asioita ja kuvia täällä Internetissä. He alkavat olemaan kuitenkin jo sen ikäisiä, että asia mietityttää minua. Aika on myös ollut tosi kortilla, kun on ollut koulua ja töitä. Niiden jälkeen olen halunnut olla vain oman perheeni kanssa mahd. paljon.

Olen perustanut blogini kuitenkin perhe ja lifestyle aiheiseksi ja haluaisin jatkaa ns, mammabloggaajana, koska en tunne muuta asiaa omakseni. Kyseessä on kuitenkin muidenkin elämä, kun vain minun, joten olen koittanut miettiä, jos vain saisin asioita kirjoitettua eritavalla. Tämä on kuitenkin rakas harrastukseni, jota haluaisin jatkaa. Blogitauko ei sinänsä ole auttanut ajatusteni selkeytymisessä, mutta ehkä tämä tästä vielä. 

Meille kuuluu kuitenkin oikein hyvää. Paljon on tapahtunut asioita, joista voisin kertoa. Valmistun aika varmasti helmikuun puolessa välissä koulustani ja työpaikka olisi jo selvillä. Tytöt ovat voineet hyvin. Kasvavat oikein kovaa vauhtia ja juuri kauhistelin, kun päätin katsoa tyttöjen vaatteet läpi ja suurin osa heidän vaatteistaan olivat menneet pieniksi. Evelynille jäi parit housut, joissa niissäkin oli reikä polvessa ja pari paitaa :D Oli pakko käydä vähän vaateostoksilla :D

Joulukuu on alkanut oikein hyvin. Tämä viikko minulla pitää aika kiirettä, koska joka päivälle on koulua ja muita hommia. Tiistaina meillä on Evelynin 4-vuotis neuvola, josta lähden suoraan kouluun. Itsenäisyyspäivänä menen ottamaan vihdoin kauan haaveilemani tatuoinnin. Torstai ja perjantai on koulua. Perjantaina lähdetään ostelemaan myös Evelynin syntymäpäiville tavaroita ja minun siskon lapsi, eli tyttöjen serkku tulee auttamaan synttärijärjestelyissä minua. Lauantaina ja sunnuntaina vietämme Evelynin 4-vuotis synttäreitä.

Evelyn halusi tänä vuonna kutsua päiväkodista kavereita meille viettämään syntymäpäiviään. Saa nähdä mitä siitä tulee. Meille on tulossa tällä hetkellä neljä poikaa ja yksi tyttö omien tyttöjeni lisäksi. Yksi poika ja yksi tyttö ei ole vielä ilmoittanut tulostaan. Varmasti tulee olemaan paljon menoa ja melskettä sunnuntaina. Onneksi mä olen melkein valmis lastenohjaaja, niin ehkä mä selviän (toivottavasti) :D.

Mutta nyt tälläisten pikaisten kuulumisten jälkeen mun on aivan pakko lähteä valmistautumaan sinne kouluun :) Oikein ihanaa maanantain jatkoa kaikille, viettäkää mukava päivä♡



                                                            ♡ -Riikka